| Lakineuvot | Kysy! |
|
| Asianajotoimisto Talviaron kehittämä palvelu lastenvalvojille ja lakimiehille. Tutustu » |
Asianajotoimisto Talviaro Oy:n hoitama oikeustapaus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa on muuttamassa Suomen oikeuskäytäntöä verorikoksissa - Ne bis in idem, kielto syyttää tai rangaista kahdesti, Ruotsalainen v. Suomi | Tulosta |
|
27.03.2010 Asianajotoimisto Talviaro Oy on hoitanut viime aikoina verorikoksissa esille nousseen tapauksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa Ruotsalainen vastaan Suomen valtio. Tuomion löydät kokonaisuudessaan täältä: Ruotsalainen v. Finland, no. 13079/03, 16.06.2009 Käsiteltävässä tapauksessa oli rikottu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 lisäpöytäkirjan 4 artiklaa, joka kieltää syyttämästä ja rankaisemasta kahdesti. Valittaja oli käyttänyt autossaan dieselöljyä lievemmin verotettua polttoainetta tekemättä kuitenkaan tästä ilmoitusta Ajoneuvohallintokeskukselle. Tämän vuoksi hänelle annettiin poliisin toimesta tiedoksi rangaistusvaatimusilmoitus lievästä veropetoksesta. Koska hän ei vastustanut sitä, se tuli lainvoimaiseksi. Lisäksi Ajoneuvohallintokeskus teki päätöksen, jossa polttoainemaksu maksuunpantiin kolminkertaisena 20 päivältä. Maksun kokonaismääräksi muodostui 15.136 euroa. Valittaja valitti päätöksestä ja vaati veronhuojennusta polttoainemaksusta. Verohallitus hylkäsi valituksen.Lisäksi Helsingin hallinto-oikeus hylkäsi valittajan Ajoneuvohallintokeskuksen päätöksestä tekemän valituksen. Korkein hallinto-oikeus ei myöntänyt valituslupaa. Ratkaisussaan EIT katsoi, että polttoainemaksun korotus kolminkertaiseksi oli rangaistuksen luonteinen ja kuului siten ihmisoikeussopimuksen 7 lisäpöytäkirjan 4 artiklan alaan. Lisäksi se piti kummankin prosessin tosiseikkoja olennaisesti samoina mainitun määräyksen näkökulmasta ja katsoi, että ne olivat ainoita vertailun lähtökohtia sopimusrikkomuksen mahdollisuutta arvioitaessa. EIT ei myöskään katsonut, että asiassa olisi ollut olemassa artiklassa tarkoitettua poikkeusmahdollisuutta. EIT määräsi valtion korvaamaan valittajalle 1 500 euroa korvauksena aineettomasta vahingosta sekä 8 000 euroa oikeudenkäyntikulujen korvauksena. Lisäksi se määräsi valtion palauttamaan valittajalle tämän mahdollisesti maksaman polttoainemaksun. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjausta on ryhdytty päätöksen antamisen jälkeen soveltamaan Suomen oikeuskäytännössä. Rovaniemen hovioikeus on katsonut täysistuntoratkaisussaan, että henkilöä, joka oli verovilpin perusteella saanut hallinnollisesti veronkorotuksen, ei voitu enää syyttää samasta rikoksesta veropetoksena. Syyte jätettiin tutkimatta. Rovaniemen hovioikeuden ratkaisu löytyy osoitteesta RHO:2010:1. Vastaavaan ratkaisuun on päätynyt myös Turun hovioikeus 10.3.2010. Turun hovioikeuden tuomio löytyy osoitteesta THO:2010:2. Hovioikeuksien ratkaisut eivät ole lainvoimaisia. | |
Näiden sivujen artikkelit ja lakineuvot ovat yleisiä oikeusohjeita, jotka eivät sovellu sellaisenaan käytettäväksi yksittäis-tapauksessa.
Laki- tai vero-ongelmassa on aina syytä kääntyä asianajajan puoleen.
Asianajotoimisto Talviaro Oy, asianajaja Mika Talviaro tai lakineuvo.fi eivät vastaa artikkeleiden tai lakineuvojen puutteellisuuksista tai virheellisyyksistä.