| Lakineuvot | Kysy! |
|
| Asianajotoimisto Talviaron kehittämä palvelu lastenvalvojille ja lakimiehille. Tutustu » |
KYSYMYS PERINTÖOIKEUDESTA: Perinnöttömäksi tekeminen ja perintöoikeuden menettäminen | Tulosta |
|
Millä edellytyksillä rintaperillisen voi tehdä perinnöttömäksi? Perittävä voi testamenttausvapautensa puitteissa tehokkaasti määrätä jäämistöstään lakiosien määrään saakka. Lakiosan poistaminen rintaperilliseltä on vain poikkeuksellisesti mahdollista. Lakiosan poistaminen rintaperilliseltä edellyttää perinnöttömäksi tekemistä testamentissa. Määräys on annettava testamentin muotoa noudattaen ja se on perusteltava. Perittävän, tämän perimyspolvessa olevan sukulaisen tai ottolapsen tai tämän jälkeläisen syvä loukkaaminen tahallisella rikoksella sekä jatkuva kunniaton tai epäsiveellinen elämä ovat perusteita perinnöttömäksi tekemiseen. Tapauskohtaista on mitä tänä päivänä tarkoitetaan jatkuvalla kunniattomalla tai epäsiveellisellä elämällä. Lakimääräisesti perillisaseman menettää se, joka on aiheuttanut perittävän, edellään perimysjärjestyksessä olleen perillisen tai testamentin saajan kuoleman rikollisella teolla. Lisäksi testamentin tahallaan hävittänyt tai salannut henkilö voi menettää oikeutensa perintöön tai testamenttiin. Perittävä voi määrätä testamentissaan, että vapautuva osuus on menevä muulle henkilölle kuin perinnöttömäksi tehdylle. Jos testamentti sisältää perinnöttömäksi tekemistä koskevan määräyksen ilman, että vapautuvasta osuudesta määrätään kenenkään hyväksi, perinnöttömäksi tehdyn osuus menee sijaantuloperilliselle eli perinnöttömäksi tehdyn jälkeläisille. | |
Näiden sivujen artikkelit ja lakineuvot ovat yleisiä oikeusohjeita, jotka eivät sovellu sellaisenaan käytettäväksi yksittäis-tapauksessa.
Laki- tai vero-ongelmassa on aina syytä kääntyä asianajajan puoleen.
Asianajotoimisto Talviaro Oy, asianajaja Mika Talviaro tai lakineuvo.fi eivät vastaa artikkeleiden tai lakineuvojen puutteellisuuksista tai virheellisyyksistä.